perjantai 6. tammikuuta 2023

Erilainen äitiys

Äitiyttä taitaa olla niin montaa lajia kuin on äitejä. Minulla äitiys on jakautunut monenlaisesti. On nimensä mukaista äitinä oloa, sijaistettua ja tukevaa äitiyttä. Näin kun ne jaottelee, niitä pystyy ajattelemaan erilaisina osina minua, mutta eihän se arkena jaotu näin karkeasti. Jokaisessa roolissani olen minä, mutta kyllä sitä lähestyy lapsia erilaisesti.

Kaikilla meillä on omat hankaluutemme elämässä, mutta sellaisena raakaotoksena yleensä on ajatus, lasten ollessa pieniä, myös huolet ja murheet on sitä. Lasten kasvaessa huolet muuttaa muotoaan. Ei se äidin sydän muuksi muutu vaikka lapsi kasvaa. Meillä kaikki kolme jo aikuistuneet, nuorin juuri armeijassa. Enää ei mietitä millaset toppahousut hankitaan taikka onko luistimet taas pienet. Nyt puhutaan töistä, lainanmaksusta ja auton hankkimisesta. Ja silti äiti miettii illalla viimeiseksi ja aamulla ensimmäiseksi jokaista heistä. Kiitän maailmankaikkeutta watsapista, melkein kuin kaikki koolla useasti viikossa, kun sinne joku laittaa viestiä ja toiset vastaa. 

Viime keväänä havahduin ajatukseen, että olen kaikille lapsille saatavilla joka ainoa sekunti koko päivän. Halusin kipeästi  jotain vain minulle -aikaa. Ja pieni välihuomautus, että puolisolle kyllä ains saatavilla. 26 vuoden aikana toinen on muodostunut puoliskoksi ja osaksi minua. Olin helmikuusta käynyt lyhytterapiassa ja terapeutti ehdotti kirjallisuusterapiaa. Ja tuo ryhmä osoittautui yhdellä sanalla WAU kokemukseksi.

Tyttäremme on kaikella muulla lailla meidän, muttei biologisesti ja hänen kohdallaan opettelin jakavaa äitiyttä. Talvisin olimme pitkiä aikoja erossa. Oikeastaan oma ikävä oli sysättävä syrjään, koska näki poikien ikävän täällä ja skypen välityksellä tytön. Aina kun skype soitti usein suuntaan tai toiseen, tiesi että ikävä on vallannut. Mutta voi noita kesiä kun lapset oli pieniä! Omat haasteensa kaikessa, mutta nyt kun lapset puhuvat muistoistaan, voi todeta ettei ole aivan mönkään mennyt. Kuulemma kolme haavia pikku kalojen pyydystämiseen olisimme voineet hankkia sen yhden sijaan. 

Tukevaa äitiyttä opettelin onneksi ennen tätä sijaisäidin hommaa. Sai pieninä annoksina tutustua siihen osaan itsessään. Tukiperheenä toimitaan viikonloppu kerran kuussa. Todellinen tutustuminen lapsiin kestää näin pidempään. Lähinnä nuo viikonloput on yhdessäoloa ja lasten kanssa jotain tekemistä. Annetaan sinne kotiin levähdyshetki. Havaintoja tehdään lasten käyttäytymisestä ja kirjataan raporttien muodossa sosiaalityöntekijälle, mutta päävastuu kasvattamisesta on siellä kotona. Toki voidaan palavereissa hakea kodin haasteita ja yhdessä niitä asettaa päämääriksi tukitoimintaan. Tukiperheäitinä teen lasten kanssa paljon asioita, pelaamme, juttelemme, askartelemme, ulkoilemme. Oikeastaan viikonloput suunnitellaan päivä kerrallaan lasten kanssa, mitä seuraavaksi kukakin haluaa tehdä. Puoliso vastaa keittiöstä viikonloppuisin, viisi lasta syö paljon ja koko ajan! Ja kun mukana on diabeetikko, on ruokailut mietittävä. Jos synttärisankari haluaa pitsaa, se sovitetaan päiväruuaksi, ettei yöllä sokerit nouse.

Sijaisäitiys.....että minusta tulee sijainen, tarkoittaa ettei joku ole virassaan. Kun ajattelen asiaa niin, että joku sijaistaisi minua, en saa vietyä ajatusta edes loppuun asti. Ja kun näin ajattelen, tällöin minulta on noustava kunnioitus sitä äitiä kohtaan jonka sijaisena toimin. 

Meillä kaikilla on omat tapamme ja kodin säännöt, hoidamme kalenterimme eri lailla. On kuitenkin paljon helpompaa kun hyväksyy toisen erilaisen arjen, kuin yrittää käydä kenenkään kotia muokkaamaan samanlaiseksi kuin minun. Jo tuolloin kun tyttäremme matkusti kahden kodin väliä, oli hyväksyttävä ettei kaikki mene siellä toisessa kodissa kuten minä teen.  Jotenkin kaikkien lasten kohdalla on käynyt niin, että omaamme perheiden kanssa hyvinkin samanlaisen punaisen langan kasvatuksessa. Se hienosäätö tapahtuu juurikin näissä omien kalentereidemme suojissa ja se vain on hyväksyttävä. Tai keskityttävä omaan tekemiseen ja luotettava omiin vaistoihin. Ja kun luottaa itseensä siinä tekemisessä, tietää tehneensä parhaansa. Ja se riittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti